Keskustasta löytyy talkoohenkeä!

Talkoilla tarkoitetaan usein perinteistä naapuriapua, johon liittyy vahva yhteisöllisyyden tunne. Talkoissa ei tuntipalkoille pääse, mutta yhdessä tekemisestä jää useimmiten hyvä mieli. Talkoilla voi esimerkiksi urheiluseuran, kyläyhdistyksen tai taloyhtiön eduksi. Myös kuntapolitiikassa ja luottamustehtävissä on kyse pitkälti talkoista. Miksi muuten valtuutetut ja lautakuntien jäsenet käyttäisivät iltojaan ja viikonloppujaan kokouksiin ja niiden suunniteluun? Jos talkoohenkeä ei löydy,… Jatka lukemista Keskustasta löytyy talkoohenkeä!

Kaupungin talous täytyy saada kestävälle pohjalle

Yksi tärkeimmistä kriteereistä yritysten ja pitäjien myönteiselle kehitykselle on talouden kunto. Olen seurannut ja tallentanut kaupunkimme virallisia tilinpäätöksiä pitkään ja tehnyt niiden perusteella muun muassa seuraavan laatuisia huomioita. Kaupungin saamat verotulot ovat pysyneet jatkuvasti Pirkanmaan keskiarvon paremmalle puolelle. Takavuosina tänne on onnistuttu saamaan hyviä menestyviä yrittäjiä. Viime vuosina on tällä rintamalla ollut vähän hiljaisempaa. Onneksi… Jatka lukemista Kaupungin talous täytyy saada kestävälle pohjalle

Tekniikan opiskelu on ympäristöteko

Hei nuori! Oletko miettinyt, miten maapallolla eletään 2030- tai 2130-luvulla? Mistä saadaan energiaa tulevaisuuden autoihin, hoitoa sairauksiin tai ruokaa lautaselle? Miten roskat lajitellaan jatkossa? Haluatko tulla mukaan ratkomaan näitä kysymyksiä vai seurata sivusta? Me allekirjoittaneet olemme saaneet eväät elämäntielle Mäntän lukiosta, jonka matemaattis-luonnontieteellinen opetus on jo vuosikaudet ollut korkeatasoista. Monet entisistä oppilaista ovat jatkaneet opintojaan… Jatka lukemista Tekniikan opiskelu on ympäristöteko

Keskustan valtuustoryhmän aloite käytöstä poistettavista kaupungin kiinteistöistä 8.3.2021

Valtuustoaloite Käytöstä poistettavat kaupungin kiinteistötMillaisen kuvan haluamme antaa kaupungistamme? Rumat ja ränsistyneet kiinteistöt eivät ainakaan näytä hyvältä. Paikoitellen maisema muistuttaa enemmän menneistä ajoista kuin kehittyvästä ja elinvoimaisesti Taidekaupungista. Muutama vuosi sitten olemme päättäneet talouden tasapainotusohjelmasta sekä siihen liittyen toimenpideohjelmasta käytöstä poistettujen rakennusten ja tilojen osalta. Tämän jälkeen kiinteistöjä on tullut kaupungille lisääkin. Aikaa ja rahaa… Jatka lukemista Keskustan valtuustoryhmän aloite käytöstä poistettavista kaupungin kiinteistöistä 8.3.2021

Keskustan valtuustoryhmän aloite rakentamismääräysten tarkastelusta 8.3.2021

Valtuustoaloite Asemakaavojen ja rantaosayleiskaavan rakentamismääräysten tarkastelu. Kaupunkimme asukasluku on viimeisten vuosien aikaan ollut aleneva. Kuntaliitoksen jälkeen vähenemä ollut noin 2000 asukasta. Tilanne aiheuttaa ongelmaa monella tapaa talouden ja palvelujen suhteen. Rakentamisen määrä on pitkään ollut hyvin alhainen. Meidän tulisikin alentaa rakentamisen kynnystä. Luvitusten suhteen päätösten tulee olla aina joustavia ja nopeita. Meillä on asemakaavoitettuja alueita… Jatka lukemista Keskustan valtuustoryhmän aloite rakentamismääräysten tarkastelusta 8.3.2021

Kuuleeko kaupunkilainen? Ehdokas kuuntelee.

Tein pienen kyselyn lähipiirissäni siitä, mitä kaupunkimme asukkaat kaipaavat ja mitä voisi kehittää. Kysymys veti monet hiljaiseksi. Kun tarjotaan mahdollisuutta antaa palautetta, ei sitä aina tule mieleen.Hetken miettimisen jälkeen nousi esiin huoli vanhus- ja mielenterveyspalveluiden laadusta, päiväkodin hoitajien jaksamisesta ja että työpaikoista ja yrityksistä on pidettävä huolta, jotta ne eivät valu naapurikuntiin. Myös nuorten työllistyminen,… Jatka lukemista Kuuleeko kaupunkilainen? Ehdokas kuuntelee.

Tyytyväinen paluumuuttaja

Lähdin Kolhosta 2006 lukion jälkeisiin jatko-opintoihin kuten useimmat ikätoverini. Opiskelin Tampereella ensin urheiluhierojaksi, kävin talouskoulun ja valmistuin lopulta diplomi-insinööriksi. Kymmenen Tampereella asutun vuoden jälkeen ja toisen lapsen ollessa tuloillaan aloimme puolisoni kanssa miettiä muuttoa toiselle paikkakunnalle. Kilpailu työpaikoista oli yliopistokaupungissa kovaa, asuminen kallista ja lastenhoitoapu oli kaukana. Opiskelukaverit olivat lähteneet muualle ja uusien tuttavuuksien löytäminen… Jatka lukemista Tyytyväinen paluumuuttaja

Rakennetaan ”uusi normaali” Mänttä-Vilppula

Me asumme kunnassa jossa on mahdollisuuksia. Sijaintimme, alle sata kilometriä kolmeen maakuntakeskukseen Tampere-Jyväskylä-Seinäjoki, on parempi kuin monen meidän tapaisen kunnan.Meillä on monipuolinen elinkeinorakenne. Meillä on neljä erityyppistä taajamaa. Meidän kuntaa ei voi kehittää ”yhdellä ja samalla sapluunalla”. Meidän tulee tunnustaa kunnan kylien erilaisuus ja mahdollisuudet ja rakentaa niihin omat kehittämismallit. Talous antaa raamit toiminnalle. Tasapainon… Jatka lukemista Rakennetaan ”uusi normaali” Mänttä-Vilppula

Hyvää menestyksekästä vuotta 2021 kaikille!

Toivotaan että kuluva vuosi olisi parempi kuin päättynyt vuosi 2020. Korona sairautena on ollut ikävä. Mitä se kaikkeen vaikuttaa jää vielä nähtäväksi. Tämä tauti koskettaa koko maapalloa, joten emme ole yksin tämän asian edessä. Tuleva vuosi on kuitenkin haasteellinen monella tapaa. Kuluva vuosi on myös vaalivuosi. Kuntavaalien vaalipäivä on 18.4.2021 ja ennakkoäänestys on 7.-13. 4.… Jatka lukemista Hyvää menestyksekästä vuotta 2021 kaikille!

Parempaa Mänttä-Vilppulaa rakentamassa

Tervetuloa Mänttä-Vilppulan Keskustan blogipalstalle. Kunniani on saada kirjoittaa ensimmäinen blogikirjoitus ja teen sen pohdiskelemalla kaupunkimme rakentamisen nykytilaa. Viimeiset neljä vuotta olen toiminut Keskustan toisena edustajana teknisessä lautakunnassa. Lautakunnan, kuten koko kaupungin strategian tahtotila on ollut kehittää sallivampaa ja mahdollistavampaa rakentamista. Usein tahtotila on kuitenkin kangistunut kaavoihin. Rakentamismääräysten, kuten kaavoituksenkin tavoite on luoda edellytykset terveelliselle, turvalliselle… Jatka lukemista Parempaa Mänttä-Vilppulaa rakentamassa