Keskustan valtuustoryhmän aloite rakentamismääräysten tarkastelusta 8.3.2021

Valtuustoaloite


Asemakaavojen ja rantaosayleiskaavan rakentamismääräysten tarkastelu.


Kaupunkimme asukasluku on viimeisten vuosien aikaan ollut aleneva. Kuntaliitoksen jälkeen vähenemä ollut noin 2000 asukasta. Tilanne aiheuttaa ongelmaa monella tapaa talouden ja palvelujen suhteen.

Rakentamisen määrä on pitkään ollut hyvin alhainen. Meidän tulisikin alentaa rakentamisen kynnystä. Luvitusten suhteen päätösten tulee olla aina joustavia ja nopeita.

Meillä on asemakaavoitettuja alueita jokaisessa taajamassa. Osaksi kaavat ovat vanhentuneet rakentamismääräysten ja tonttikoon suhteen. Kaavat eivät ole joustavia, niin kuin nykylainsäädäntö
sallisi, vaan osalta löytyy rajaavia ja yksityiskohtiin meneviä määräyksiä.

Rakennustyylit ja rakentamistekniikka muuttuu ja kehittyy joten kaavojenkin pitää päivittyä.

Esitämme että Mänttä-Vilppulan kaikki kaavat tarkastellaan ja mahdollisuuksien mukaan nopeasti saadaan asunto- ja teollisuusrakentamisen osalta ajantasalle.

Esitämme myös että rantaosayleiskaava muuttuu mahdollistavammaksi. Esimerkiksi vapaa-ajan asumisen rakennuspaikkojen muuttaminen vakiasumiseen tulee olla joustavaa.

Mänttä-Vilppula
8.3.2021
Keskustan valtuustoryhmän puolesta

Mikko Kivilahti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *