Valtuustoaloite
Käytöstä poistettavat kaupungin kiinteistöt
Millaisen kuvan haluamme antaa kaupungistamme? Rumat ja ränsistyneet kiinteistöt eivät ainakaan näytä hyvältä. Paikoitellen maisema muistuttaa enemmän menneistä ajoista kuin kehittyvästä ja elinvoimaisesti Taidekaupungista. Muutama vuosi sitten olemme päättäneet talouden tasapainotusohjelmasta sekä siihen liittyen toimenpideohjelmasta käytöstä poistettujen rakennusten ja tilojen osalta. Tämän jälkeen kiinteistöjä on tullut kaupungille lisääkin. Aikaa ja rahaa kuluu, mutta onko toimenpideohjelman toteutus edennyt suunnitelman mukaisesti. Päätökset pitää saada myös toteutukseen ja myös uudet kohteet otettava huomioon.
Esitämme, että valtuustolle saatetaan tietoon toimenpideohjelman tilanne ja kiinteistökannassa tapahtuneet muutokset.
Esitämme myös, että purettavaksi päätettyjen rakennusten purkua vauhditetaan.
Mänttä-Vilppula
8.3.2021
Keskustan valtuustoryhmä