Parempaa Mänttä-Vilppulaa rakentamassa

Pohjaslahden kylä

Tervetuloa Mänttä-Vilppulan Keskustan blogipalstalle. Kunniani on saada kirjoittaa ensimmäinen blogikirjoitus ja teen sen pohdiskelemalla kaupunkimme rakentamisen nykytilaa. Viimeiset neljä vuotta olen toiminut Keskustan toisena edustajana teknisessä lautakunnassa. Lautakunnan, kuten koko kaupungin strategian tahtotila on ollut kehittää sallivampaa ja mahdollistavampaa rakentamista. Usein tahtotila on kuitenkin kangistunut kaavoihin.


Rakentamismääräysten, kuten kaavoituksenkin tavoite on luoda edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle. Kaupunkimme kaavat ovat nykyisellään kokoelma eri vuosikymmeniltä. Asemakaavoissa määritellään eri alueiden käyttötarkoitukset, rakennusten sijoittaminen sekä rakentamisen määrä, sekä näiden lisäksi mukana on paljon yksityiskohtaisempaakin ohjausta. Toisinaan olemmekin ajautuneet tilanteeseen, jossa rakentamista ohjataan jo niin paljon, että rakennuttaja tuskastuu siihen ettei enää saa omaa ääntänsä kuuluville rakennusprojektissaan. Pahimmillaan yksityiskohtaiset vaatimukset myös nostavat kustannuksia merkittävästi, mutta laadullisesti pysymme edelleen samalla tasolla alkuperäisten rakennussuunnitelmien kanssa. Tällöin onkin mielestäni hyvä nostaa kissa pöydälle, ja kysyä miksi vaadimme jotain, jonka toteuttamisella ei tunnu olevan mitään järkeä? Rakentamisen määrä on totta tosiaan pysynyt jo vuosia liiankin hillittynä kaupungissamme.


Ammattimaisten kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö RAKLI:n asumisen asiantuntija Lauri Lehtoruusu kirjoitti taannoin Kauppalehdessä mielipidekirjoituksen, jossa pohti erittäin perustellusti sitä, kuinka kuntapäättäjät tarvitsisivat lisäkeinoja ohjata asemakaavoituksen yksityiskohtaisuutta. Tämän allekirjoitan täysin. Viranomaisten ollessa suurelta osin vastuussa rakentamisen määräyksistä, jäävät päätösten kustannusvaikutukset usein pimentoon. Keskiverto luottamushenkilö, joka istuu lautakunnassa usein vain muutaman vuoden, pääsee harvoin vaikuttamaan kunnan kaavoihin kokonaisuudessaan. Toki demokratian pelisääntöjen mukaisesti myös yksittäisillä kuntalaisilla on mahdollisuus lausua kaavoitusprosessin aikana. Mutta kuinka monella on todellisuudessa tietoa siitä, mistä ollaan päättämässä tai mitä muuttuneet kaavamerkinnät oikeastaan tarkoittavatkaan?

Lehtoruusu esitti kirjoituksessaan kaavojen valmistelun avuksi luottamuselinten hyväksymää kaavamääräyspankkia tai kaavojen valmisteluohjetta. Näiden avulla vaaleilla valittujen päättäjien vaikutusmahdollisuuksia kaavojen sisällöllisiin seikkoihin parannettaisiin. Tällöin voitaisiin osaltaan myös vähentää poikkeamispäätösten ja ns. postimerkkikaavojen tarvetta, jotka rasittavat kunnan ennestään kireää taloutta.

Kaavoilla ei tulisi kahlita rakennussuunnittelijan ammattitaitoa, koska usealla eri rakenneratkaisulla on mahdollista päästä teknisesti kaavoittajan haluamaan vaihtoehtoon. Suutari pysyköön lestissään. Toivotan myös tuleville päättäjille tsemppiä, paremman Mänttä-Vilppulan rakentamisessa.

Sirpa Väisänen

(Kirjoittaja on DI/rakennusinsinööri, ja toiminut Keskustan edustajana Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan teknisessä lautakunnassa vuosina 2017-2021)

2 kommenttia

  1. Lähiajan kokemuksesta voin sanoa, että tahtotilassa on kyllä vielä rutkasti parannettavaa. Kovin on kankeaa ja joustamatonta.
    Kummallista on myös, että rakennuslupa ym. asiat ovat eri kunnissa aivan erilaisia. Toisessa kunnassa luvat saa mahdollisimman helposti, kun taas toisessa kaikki on mahdollisimman hankalaa. Tässä kohtaa voi tietysti miettiä kumpaanko kuntaan on helpompi houkutella uusia asukkaita — niinpä!

    1. Kyllä, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Toivoisin että kaupungissa päästäisiin entistä mahdollistavampaan ja neuvottelevampaan suuntaan jatkossa. Sillä lisää asukkaita me todellakin tarvitsisimme! Vaikka laki on kaikille sama, sitä voidaan tulkita hyvinkin laveasti. Maankäyttö- ja rakennuslain päivitys mahdollistaisi entistä joustavamman kaavoituksen ja muutenkin antaa vapauksille kunnille, jotka tuntevat alueensa parhaiten. Näitä vapauksia ja mahdollisuuksia meidänkin tulisi mielestäni käyttää! -Sirpa-

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.